1. heinäkuuta 2012

Tik.. tok.. tik.. tok..





Uusi ihana rannekelloni on nyt kolmen päivän ajan muistuttanut minua jokaisen sekunnin kulumisesta pienellä mutta ärsyttävällä, korvia raastavalla äänellään. Minun oli lähdettävä paikkaan, jossa tietäisin, etten voisi uutta ihanaa rannekelloani kuulla; Vanhoille kotikulmilleni, jotka oi, tuoksuvatkin niin hyvälle, vaikka vajaa vuosi sitten muuttaessani sieltä pois, en nähnyt Orivedessä häivähdystäkään mistään valoisasta. 




Kahvit porisivat rakkaan ystäväni ja hänen pienen suloisen poikansa kotona. Pieni hurmuri kyllä pitäisi huolen, ettei rannekellon tikitys kuulu. Parisuhdekriisien ja koirien rapsuttelun jälkeen matkani jatkua talon yläkertaan; Toiseen asuntoon, jonne minut oli kutsuttu illalliselle ystävien kanssa. Alkuruuaksi söimme aivan tajuttoman hyvää ja kermaista kasvissosetta aurajuustolla, joka ei ole edes samaa sukua niiden soseiden kanssa, joita yläasteen kotitaloustunnilla teimme ohjaajan määräyksestä. Pääruuastakin propsit kokeille, eli possun ulkofileetä lisukkeenaan lohkoperunoita sekä punaviinikastiketta; punaviinilasillista unohtamatta. Menu kertoi jälkiruuan olevan mustikka-rahkapiirakkaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.