10. joulukuuta 2012

Ken kahlita voisi, sydän rinnassa toisen

Mustasukkaisuus. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin postauksessa Rakkaus on ruma sana. Mustasukkainen ihminen ajaa käytöksellään rakkaitaan vain kauemmas. Mustasukkainen ihminen on omistushaluinen. Mustasukkainen ihminen kyselee, vahtaa ja haastaa riitaa. En ole koskaan seurustellut yhtä mustasukkaisen ihmisen kanssa kuin nyt. Kun rakkaus, menettämisen - ja jätetyksi tulemisen pelko yhdistyvät vihaan, niin siitä syntyy tunnehirviö. Kun yrittää pitää toisesta kynsin hampain kiinni ja murisee jokaiselle vastaantulijalle kuin koira, niin lopputulos on päinvastainen. Henkilökohtaisesti en jaksa enää. Olen korviani myöden kahleissa ja minua ahdistaa. Kuka soitti ? Miks sulla meni noin kauan aikaa vastata ? Mitä aiot tehdä tänään ja huomenna ? Kenen kanssa ? Ja joka kerran jälkeen hän lupaa muuttua. Hän vähättelee itseään joka asiassa ja toisessa hetkessä hän tekee marttyyrikuoleman ja leikkii puolijumalaa.
Olen yksilö. A loner. Ainakin tässä elämäntilanteessa. Jos kaipaisin holhoajaa, niin muuttaisin takaisin äitini luokse, eikä hänkään olisi yhtä jyrkkä.



Typeryyksien ilmatilassa ihmisten välillä tapahtuu ihmetekoja.
Hämmästyn yhä.

Ruiskutan valoa ilmeillä kunnes luomet raottuvat itsestään.
Valveunien rauhoittavat kuvat kirjailtuna raapaisuina.
Miimikko koppinsa vankina.

Shamaani on alkoholisoitunut, voipunut jäähyväisiin.
Aseilla peilataan armoa.
Anteeksianto on heikoille.
Kärpänen elää juuri ja juuri muniakseen paskaan.

Sinun siipesi eivät ole enkelin, eivät edes linnun loukkaantuneen.
Sanasikin ovat halvaantuneita.
Ne putoavat samaan kuoppaan kansanmurhien ja johtajien, aivosi huoraavien kanssa.

Osasi on epäaforismi, lause keskellä kaikkea.
Kesken jäänyt, abortoitu suunnitelma.
Tyytyväisyys siihen mitä et saanut.
Irtoat hampaista.
Kaadut joka suuntaan.
Hylkäät luonteesi luvallisen kaipauksen;

Ruokaa, unta, seksiä...
Lunta sataa harmaanpelkosi peitoksi.

1 kommentti:

  1. Liiallinen mustasukkaisuus on tosiaan aikamoinen rasite suhteessa, ja pidemmän päälle sellaisen sietäminen rikkoo joko parisuhteen, tai henkilöä/ molempia osapuolia itsessään. Hyvä kumminkin, että ootte saaneet sovittua sen verran, että tuntuu hyvältä, ja toivotaan että se toimii niin. :)

    VastaaPoista

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.