19. joulukuuta 2012

Ripaus piparin tuoksua pirtteihin


Mitä joulu merkitsee minulle ? Nykyään ei juuri vittuakaan pipariakaan. Ajatus siitä täydellisestä joulusta, jolloin saan viettää aikaa rakkaimpieni kanssa ja rentoutua, on viimevuosina menettänyt merkityksensä. 

Muistan aina joulun, jolloin olin vasta pieni tyttö. Vietimme joulua Porvoon Emäsalossa tätini luona. Siellä oli iso kartano, joka oli laitettu tosi nätiksi ja pihalla oli ulkotulia. Pienet kissanpennut nukkuivat kuusen alla ja ruokapöytä notkui herkkuja. Siellä kävi joulupukki, jonka luulen oikeasti tänäpäivänäkin olevan oikea. Hänen partansa oli oikea ja nuttunsa kulunut. Veljeni tai käydä häntä vetäisemässäkin parrasta. Kaikki oli koolla ja kaikki oli yhdessä. Se oli oikea joulu.

Nautin viimeksi joulusta toden teolla, no, pari vuotta sitten, jolloin koristelimme kuusen aattoaamuna äidillä, nautimme pari lasia valkkaria ja sain lahjaksi muun muassa Sid Viciousin elämäkertakirjan. Toissavuonna joulu alkoi olla väkinäistä. Humalaista. Pakkopullaa. Viimevuonna olin ajelemassa ystäväni kanssa ja join. En nauttinut alkoholia, vaan join erittäinkin humalahakuisesti. En huomannut lumihiutaleiden leijailevan maahan ja katsellut kuusen kauniita valoja hämärässä. Mitä joulu merkitsee sinulle ?


3 kommenttia:

  1. Jouluna ehkä suurin juttu tässä iässä on kun pääsee niiden jouluruokien kimppuun. Syö ittensä siihen kuntoon, että ei kykene tekemään enää mitää muuta. Sitten saa vain istuskella kynttilöiden tunnelmallisessa valaistuksessa ja olla vain.
    Toisaalta kapitalistinen näkemysjoulusta on saanut meikäläisen välillä kapinoimaan joulua vastaan. "Pitää olla sitä, pitää olla tätä + vitusti lahjoja." Unohtuu helposti joulun oikea tarkoitus (ja nyt en puhu jessen syntymäpäivästä).
    -Markus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruuat ovat kyllä yksi parhaista asioista joulussa :) Ikävä kyllä on päässyt käymään juuri niin, että joulusta on tullut liian kaupallinen juhla. Hyvää joulua siulle ! :)

      Poista
  2. Joo kyllähän tuo joulu on jo pitemmän aikaa itselläni ollut hirveän teennäistä.. Harmitaa vain se kuinka kaupalliseksi tämä juhla on mennyt, kuten Markus sanoi, joulun oikea merkitys on kadonnut. Itse nautin siitä kaikkein eniten, että saa olla rakkaiden kanssa. Ei ne lahjat tai antamisen ilo ole siinä niin suuri juttu.

    VastaaPoista

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.