7. huhtikuuta 2013

Helvetti kun tässä hajoaa järkikullan alimmainenkin rappunen

Eilen olin euforisen onnellinen. Olin kuin se kuuluisa Naantalin aurinko istuessani dösässä. En osaa sanoa mistä se olo johtui. Edellisenä iltana olin ollut katsomassa Tappara - Lukko peliä joka päättyi 3-0, keidenkäs muidenkaan, kuin kirvesrintojen hyväksi. Sain jopa pidellä kiinni sen valtavan Tapparalipun kulmasta. En kuitenkaan usko että se oli syynä tähän maaniseen hyvänolon tunteeseeni. Aamuni alkoi pelaamalla ikivanhaa Aku Ankka -pleikkaripeliä tietokoneellani. En usko, että se oli sekään.

Luulenpa, että oivalsin jotakin. Yhden ihmisen niskaan on varmasti varattu vain tietty määrä paskaa. Uskon, että se paskan määrä on meikäläisen niskassa nyt täynnä, enkä pelkää enää mitään. Olen kokenut aivan liikaa juuri sitä paskaa tähän ikään mennessä. Olin onnellinen ja tietoinen siitä, että olen nyt niin pohjalla, ettei tästä voi olla kuin suunta ylöspäin. Ajatus tuuditti ja lohdutti minua. Soitin äidillenikin, että tulen ensiviikonlopuksi hänen luokseen. Ajattelin, ettei hänkään elä ikuisesti. Sen tajusin jo silloin, kun lääkärit antoivat hänelle kolme kuukautta elinaikaa - viisi vuotta sitten. Menin auttamaan ystävääni, joka on sairastellut kolme viikkoa, eikä ole itse kyennyt pesemään itselleen puhtaita vaatteita, saatika astioita.


Tänään se kaamea olo palasi. Istuin lumisateessa parvekkeellani hiisaamassa tupakkaa. Mieleeni palautui hirveä painajainen viimeyöltä. Minulla oli kylmä, aivan kuin siinä unessa. Minulla ei ollut ketään... aivan kuin siinä unessa. Tahdoin vain mennä nukkumaan.



Humallun hyvästä olosta.

Aamuun
        en kuitenkaan jaksa herätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.