29. toukokuuta 2013

Herra Matikaisen loki, osa 1

Minä olen valkoharmaa laiha kissa. Asun kolmen muun toverin ja omistajani kanssa kodissa jossa on kakkaa jokapuolella. Olen vihainen enkä ollenkaan sosiaalinen. En tykkää olla sylissä, en tykkää rapsutuksista, enkä toisista kissoista. Viihdyn omissa oloissani sängyn alla.

Kuka tuo tyttö on ja miksi se houkuttelee minua raksuilla sängyn alta kutsuen minua Perkeleeksi... Mi-mitä ?! EEI ! Älä laita minua sinne koppaan ! MÄR !

Miu...? Miiu.... Minne hän vie minua... Tuollaiseen hökötykseen jossa on renkaat... Siellä on joku poikakin... Miu... En tykkää olla täälä... Mitä tapahtuu...

Nyt näen jonkun tiilisen rakennuksen... Hän vie minua sinne sisälle... Menemme hassuun pieneen koppiin jossa on peili ja se liikkuu ylös... Miu ! Eikö kukaan kuule ahdinkoani ?

Koppani laskettiin lattialle ja tyttö avasi luukun... Varovasti tulen sieltä ulos ja katselen ympärilleni... Mikä paikka tämä on... Tutkin ja huudan... Mau ! Mau ! Graau ! Täällä ei haise kakka... Täällä ei ole toisia kaltaisiani...

Pari kuukautta on nyt kulunut uudessa kodissani sen tytön kanssa. Olen lihonut, en enää murise ja omistajani kutsuu minua sylivauvaksi. Rakastan aamulla käpertyä hänen kainaloonsa rapsuteltavaksi. Täällä olen saanut olla rauhassa eikä minua enää kutsuta Perkeleeksi... Nykyään ne sanovat Herra Matikaiseksi. Kaiken sen ruuan, puhtauden ja hellyyden lisäksi en enää osannut toivoa mitään, mutta kun se valkoinen kylmä juttu suli, niin pääsin ulos kun lupasin etten hyppää alas. Nykyään lempi paikkani on tuolla lasioven toisella puolen jossa on hassut kaiteet, aurinko paistaa ja lämmittää. Siellä tuulee ja linnut laulaa. Surisevia itikoita on hauska jahdata ja siellä niitä on paljon !  Toissapäivänä söin yhden. Kur.


Sincerely, Herra Matikainen

2 kommenttia:

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.