4. kesäkuuta 2013

Matkailijan loki, osa 2 (Viro - Estonian - эстонский - Eesti)

Päev üks

Päev kaks
Herätys oli seitsemän pintaan. Söimme hotelliaamiaisen ja roudasimme näyttelykamat autoon. Olin ihan mahtava kartturi ! Koko matkan aikana ajoimme tasan kaksi kertaa hutiin ja silloinkin helvetin vähän. Koiranäyttely oli Tallinnan Kalevi Keskstaadionilla. Kehä alkoi kymmeneltä ja vaikka Sertiä lähdettiin hakemaan, niin Martti (Gleann Aidan of Adare) sai vain Excellent -arvostelun. Vain ja vain, ei haitannut yhtään ! En minäkään siinä kuumuudessa olisi jaksanut keskittyä ja suomalainen tuomari taisi olla vähän nirppanokka. Kehän jälkeen poikaa trimmattiin varmaan kaksi tuntia seuraavan päivän näyttelyä varten. Jossain vaiheessa lähdimme viemään koiran hotellille ja harjoittamaan viinarallia satamaan. Kävi niinkin mukavasti että sain siiperilavani pienen erehdyksen seurauksena puoleen hintaan. Mamma katsoi, että minun on vaikea nostaa painavaa lavaa hihnalle, joten hän katsoi viivakoodin jostain vihkosestaan ja lukikin sitten samaisen siiderin, mutta twelven viivakoodin. Zapaa ! Toinen kärryistä jota työnsin oli niin täynnä, että työntäessäni sitä rotvallilta suojatielle levisi oluet keskelle tietä ja juuri sopivasti muutama dösä tulossaa suoraan kohti. Taisin sanoa ääneenkin että Noniin, vitun kiva, nyt jään vielä bussin alle. Lastasimme juomat autoon ja Toyotan perse laahasi melkein maata. Renkaatkin olisivat varmaan tarvinneet lisää ilmaa. Toimituksen jälkeen menimme syömään johonkin pieneen kivaan paikkaan, missä makkaraperunatkin näytti gourméruualta. Hotellille pienille päiväunille ja kun ilma vähän viileni niin lähdimme koiran kanssa kiertelemään kaupunkia jalan. Kuljimme ihanan suihkulähdesysteemin ohi ja löysimme kaupan jossa myytiin viinaa ja tupakkaa... sekä jäätelöä. Millä logiikalla ? Kaksi isoa jäätelöä, vesipullo ja jääteepullo maksoivat vain reilun kolme euroa. Jälleen, millä vitun logiikalla ? Suomessa et saisi samaan hintaan edes sitä yhtä jääteetä. Istuimme sen suihkulähdetsydeemin reunalle puistoon nauttimaan jäätelöitämme. Jatkoimme kiertelyä ja tulimme pienelle terassille joka kantoi nimeä Kohvik Mosaiik, mihin pysähdyimme yksille. Kävimme vielä harjoittelemassa kävelyä eräässä toisessa puistossa seuraavan päivän näyttelyä varten ja palasimme hotellille nukkumaan.


Irish Glen of Imaal Terrier













Matkailijan loki, osa 3 (Viro - Estonian - эстонский - Eesti)
Päev kolm tulemas pea...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.