28. syyskuuta 2013

Aamuisin aukaisen sälekaihtimet jotta tiedän aamun tulleen

Muuttolaatikoiden saapumista odotellessani aamukahvin parissa aloin miettiä edellisiä kotejani. Mistä olen tullut ja mihin olen tullut... Aikoinaan kaikki lähti keltaisesta omakotitalosta Vaavunjärveltä. Asuimme sielä nelistään - Minä, veljeni, siskoni ja äiti. Olen kuulemma ollut jo olemassa silloin kun asuimme Hartolassa, mutta en minä siitä mitään muista. Vaavunjärven talo sijaitsi Oriveden ja Tampereen rajalla ja kouluun oli matkaa 20 kilometriä, joten kuljimme veljeni ja naapureiden kanssa sinne taksilla. Takapihallamme oli iso kaatunut puu jonka juurien alla leikimme. Talon vieressä oli myös syvä rotko, johon talvisin teimme pulkkamäen vaarallisuudesta huolimatta. Kesäisin rakensimme penkkiliukumäen pirttipenkistä siten että nostimme sen toisen pään sohvalle ja siinä se sitten olikin. Naapurintytön kanssa lähdimme aina salaa uimaan läheiselle järvelle. Nukuimme siskonpedissä makuuhuoneen lattialla äidin ja veljeni kanssa. Saunan jälkeen istuimme aina saunarakennuksen terassilla ja katselimme lepakoita. Äiti aina pelotteli että jos on vaaleaa päällä niin ne tarraavat kiinni. Joka kesä eräs hirvi vasoineen teki majapaikkansa keskelle pihaamme lipputangon viereen. Siellä oli puun oksasta roikkuva keinu muurahaispesän vieressä ja paljon marjapuskia. 

Kun minun oli määrä mennä ensimmäiselle luokalle, muutimme lähemmäs Vehkalahden koulua. Turkoosi talo isoine pihoineen. Aikoinaan talon keittiö on ollut vain pirtti ja talo onkin yli 100 vuotta vanha. Ostimme sen vanhalta taksikuskiltamme. Isä tuli rakentamaan vanhasta kylmästä vintistä meille huoneet. Siskoni asuessa vielä kotona oli minulla ja veljelläni yhteinen huone. Se muuttui parin vuoden jälkeen kun siskoni muutti omilleen ja sain hänen huoneensa. Meillä oli joskus sulkapalloverkko takapellolla ja usein pystytimme sinne teltan ja joimme Pommacia. Mennessäni neljännelle luokalle kouluni vaihtui. Vehkalahden koulu lopetettiin ja siirryin Rovastinkankaan kouluun neljän kilometrin päähän johon täytyi aina kävellä tai pyöräillä.



Ollessani kuudennen luokan loppupuolella tapasin miehen jonka luokse sittemmin muutin seitsemännen luokan puolivälissä mennessämme kihloihin. Se oli pieni luhtitaloyksiö aivan vanhan kouluni vieressä. Virolaisten kädenjäljen huomasi, sillä siinä asunnossa seinät halkeili ja vaatekaappien takalautojen välistä pilkisti soraa ja ruohoa. Takapihalla oli helvetin pelottava maakellari. Ystävättäreni muutti jossain vaiheessa aivan naapuriin pienen poikansa kanssa. Minä hoidin poikaa toisinaan heidän ollessaan kaupassa ja kahvittelimme päivittäin. Se oli huolettominta aikaa elämässäni ja ystäviä riitti kunnes äitini sairastui syöpään ja muutin takaisin kotiin pitääkseni hänestä huolta.

Saatuani opiskelupaikan Lempäälästä yläasteen jälkeen olin innoissani Tampereelle muutosta. Olin jo pitkään halunnut pois Orivedeltä, vaikka lähes kaikki ystävät olivatkin sielä. Saimme asunnon Hervannasta ja se olikin iso. Toisella puolen taloa oli poliisiopisto ja keittiön ikkunasta näkyi Jehovien valtakunnansali. Asunto lain ja jumalan kouran välissä. Silloin löysin lempipaikkani Tampereella - Hervannan hyppyrimäki. Kävimme sielä usein juomassa tai teellä ystävättäreni kanssa joka tuolloin asui Annalassa. Se on hämärää aikaa elämästäni. Vaikea muistaa mitään muuta kuin pahoja asioita tuolta ajalta. 



Niinä vaikeina aikoina kävi siten että erosimme ja muutimme erillemme vuodenvaihteessa 2012. Minä sain huoneen kahden hengen soluasunnosta Hallilasta ja muutto sinne oli mahdollista koska kissojakaan ei enää ollut. Minulla oli pieni huone isosta asunnosta. Ensimmäinen kämppikseni oli bilehile ja toinen aivan eri maata - tunnollinen työssäkäyvä opiskelija. Alkuun minua huimasi viidennen kerroksen lasittamattomalla parvekkeella, mutta totuin ajatukseen sen vuoden aikana mitä sielä asuin. Hella oli vanha ja mikroakaan ei ollut. Lämmitin jopa Saarioisten roiskeläppiä uunissa ja totta kai ne aina paloivat. Asunto oli valoisa mutta elämisen jäljet näkyivät. Huoneeni oli aivan liian pieni kaikille tavaroilleni joten suurin osa niistä makasi orpoina varastossa. Ystäväni joutui asunnottomaksi pari kuukautta muuttoni jälkeen ja toi tavaransa luokseni rottia myöden. Sielä hän majaili kun huoneeni oli tyhjillään viettäessäni aikaa silloisen poikaystäväni luona.



Vuodenvaihteessa 2013 irtisanoin huoneeni Hallilasta, sillä minun piti muuttaa kimppakämppään erään ystäväni kanssa taloudellisista syistä. Hän feidasi ja olin joutumassa asunnottomaksi koska irtisanomista ei voinut enää perua. Olin toivoton. Samaisella ystävälläni oli kuitenkin vuokra-asunto täältä Hervannan perähikiältä ja sanoi että se toimii lähinnä varastona tavaroille hänen viettäessään kaiken aikansa isänsä luona. Toinen ystäväni oli suurena apuna kun siirsimme tavarani Hallilasta Hervantaan apunamme yksi muuttolaatikko ja Opel. Täälä minä olin. Toisen asunnossa vailla oikeaa osoitetta. Hän irtisanoi vuokrasopimuksensa tähän pari kuukautta myöhemmin ja minä allekirjoitin sen. Läpystä vaihto. Ulkoapäin ankeat kerrostalot kätkevät kuitenkin sisäänsä ihan mukavan ja tilavan yksiön. Lukuunottamatta kylpyhuoneen puna-valko-raidallisia tapetteja on asunto ihan siistikin. 



Torstaina eräs nainen kävi katsomassa tätä ja kaupat tuli. Ojennan hänelle avaimet tiistaina ja lähden itse Lielahteen poikaystäväni ja kissani kanssa. Katsotaan millainen tarina siellä syntyy.


2 kommenttia:

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.