13. tammikuuta 2014

Olen hukannut päiviäni ja kadottanut näköalani... Kirjoitustaito - etsin sitäkin

Päivät törmäilevät toisiinsa, aamukahvi on menettänyt merkityksensä ja tervehdin Saulia ohimennen vaikka asumme yhdessä. Minun herätyskelloni soittaa aamuyöstä ja Saulin yksitoista ja puoli tuntia myöhemmin. Tunnen olevani saamaton jokaisella elämäni osa-alueella. Tekemiseni rajoittuvat tupakointiin, teen suurkuluttamiseen ja typerien tilannekoomisten sarjojen katseluun aamutakki päällä ja hiukset harjaamatta. Aivan kuin olisin tullut jonkinlaiseen umpikujaan... Talven kylmäkin pakottaa jäämään sisälle. On täysin typerää ja turhaa valittaa siitä kuinka on tylsää, jos mikään puolikaskaan ajatus ei innosta. Toki voisin siivota ja tehdä verkkokurssieni tehtäviä moodlessa ja toki olisin voinut mennä tänään baristakurssillekkin jos en olisi valvonut koko viime yötä ja mennyt kuudelta aamulla nukkumaan. Siellä olisi sentään saanut kahviakin. Kuinka tästä meidän niin ihanasta kodistamme tuli parissa kuukaudessa tällainen paskainen loukko jossa tuntee vain kuolevansa sisältä ? Ei voi kyllä ketään muuta syyttää taas kuin itseään. Kai se on suhtautumisesta kiinni.

Olisivatko torstailta ?



"Vuodenajat ja liikennevalot vaihtuvat

Aamuöisin ei ketään
                    vasemmalla eikä oikealla."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.