6. maaliskuuta 2014

Hengitykseni - Ruosteista lehtipölyä


Olen ollut viimeisen kolme viikkoa enemmän tai vähemmän kipeänä, koska en osaa levätä. Tiistaina se kostautui toden teolla kun kuume astui kuvioihin tuoden mukanaan päänsäryn, yskän, tukkoisen pään ja kamalan olon. Ainakin ääneni on seksikkään rosoinen. Hakiessani sairaslomaa havahduin jälleen siihen kuinka typeriä ihmiset ovat. Lähin terveysasema sijaitsee 200 metrin päässä kotoani, mutta se ei ole minun toimipisteeni, koska asiasta päättäneet ovat aluerasisteja. Nainen päivystyksessä passitti minut kuumeisena räntäsateeseen ja dösällä viiden kilometrin päähän jonottamaan kahdeksi tunniksi sitä että pääsen hoitajan huoneeseen istumaan kolmeksi minuutiksi yhden saatanan paperilapun takia. Eihän se heidän vikansa ole jos joku asiasta päättänyt on määli, mutta kyllä vitutti. Onneksi tämä järjestely on tilapäinen. Minun on määrä parantua lauantaihin mennessä, jolloin juhlitaan meikäläisen 19-vuotis synttäreitä paria päivää ajoissa. Turha ikä, enkä tunne kasvaneeni vuodessa mitään muuta kuin leveyttä. Ehkä näytän vähän aikuisemmalta, mutta siihen se sitten taitaakin jäädä. Pohditaan tätä lisää sitten maanantaina kun todella täytän 19. Last of the -teens...


"Kätken itseni peittoihin
allapäisiä unia
kadotettu tajunta

Tänään en jaksa
yrittää pelastaa maailmaa." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.