13. lokakuuta 2014

Matkailijan loki: Pariisi - Fluctuat, nec mergitur









Lokakuu ja minä istun terassilla
Katson loputonta ihmisvilinää.

                    Paris.

                          ja sukellan ihmismereen.



En ollut koskaan aikaisemmin lentänyt, paitsi aineissa ja unissani. Itkin. Itkin puhtaasta kauhusta ja olin varma tulevasta kuolemasta, vaikka ulkopuolisen silmiin se ehkä näytti siltä, että häkellyn taivaan kauneudesta ja kaikesta siitä lentämisen voimasta. Minulle naurettiin. Orlyn lentokentällä meidät otti vastaan mukavat kaverit konekiväärien kanssa. Taksissa luulin kuolevani vielä enemmän kuin lentokoneessa, kun Pariisissa ei kaiketi tunneta minkäänlaisia liikennesääntöjä saatika kaistajakoa. Ristiriitaista sinänsä että ihmisille annetaan tilaa kun joku sieltä tahtoo tulla, mutta jumalauta teeppä yksikin virhe niin saat kuulla siitä kovaa ja korkealta nyrkkien heristämänä.


Keskiviikkoiltana päästyämme sateiseen ja syksyiseen Pariisiin ja ensimmäiselle hotellille Montmartreelle, kiiruhti mukava mies sateenvarjon kanssa taksin ovelle ja kehotti minua hymy huulillaan menemään sisälle etten kastu. Montmartreella ovat asuneet kaikki suuret taitelijat kuten Picasso, Hemmingway sekä Van Gogh. Pienin koskaan näkemäni hotellihuone oli sekin siivoamatta, mutta asia hoidettiin kuntoon sillä välin kun kävimme syömässä keskellä ranskalaisia sukujuhlia jossain pienessä raflassa hotellin läheisyydessä jossa laulettiin kuinka Raindrops keep falling on my head ja samalla opetimme heille kuinka suomeksi toivotetaan hyvää yötä. Taisin jossain vaiheessa imitoida kuinka ravintolan omistaja puhui ranskaa, ja taisin tehdä sen vielä niin äänekkäästi että kaikki kuulivat, koska lennon jälkeen olin lähestulkoon kuuro. Hauska huomio pariisilaisten englanninkielentaidosta - nuoret eivät puhu englantia lainkaan, kun taas vanhemmat ihmiset puhuvat ihan sujuvasti. Luulisi asian olevan juuri toisinpäin. Sitä tulikin aina yllätyksenä mitä oli ravintolassa tilannut, kun suurin osa ruokien nimistä oli listassa vain ranskaksi.




Torstaiaamuna tutustuimme Sacré Coeuriin, katoliseen kirkkoon ja yhteen alueen suostuimmista turistikohteista. Kuinka sitä voikaan ihminen tuntea itsensä pieneksi. Ranskalaiset pulut ovat niin paljon hienostuneempia kun meillä täälä Tampereella. 

Pariisissa ei tunneta myöskään alkoholimittoja. Tilaamani Irish Coffee oli niin tuju, että kahden hörpyn jälkeen saa askeltaa kuin pitkävedossa ja se sai minut kuvaamaan samaisessa raflassa olleen patsaan tissejä. 


Sacré Coeur







Architect @ work -messut olivat itseasiassa syy koko reissuun. Odotin helvetin suuria messuja, upeaa näytteilleasettelua ja uusia innovaatioita. Sain neljä mustaan verhoiltua käytävällistä pintamateriaaleja ja yhen sängyn. Thaks a lot pal! 








Seuraavan yön vietimme toisessa hotellissa Montparnassessa. Tässä vaiheessa ymmärsin ettei Pariisissa ilmeisesti tunneta sellaistakaan asiaa kuin lukko kylpyhuoneen ovessa, koska edellisessäkään hotellissa ei sellaista ollut. Tässä hotellissa kuitenkin oli rutkasti tilaa ja jopa hella, joten leikittelimme ajatuksella lähteä hakemaan Lidlistä pakastepitsaa. Vastapäätä hotellia oli oikein mukava pieni irkkupubi, jossa vietimmekin suurimman osan torstaista. 

Pariisilaisilla ei tunnu koskaan olevan kiire. Siellä he istuvat aamulla juomassa Café au lait'a ja päivän mittaan juomat vain muuttuvat alkoholipitoisimmiksi. Ruusukauppiaita saa olla jatkuvasti torjumassa. Parin tunnin terassilla istumisen aikana sain hokea kieltäytymistä varmaan tusinan kertaa. Huomion myös että ranskalainen nainen on lähes poikkeuksetta kaunis.

Läheisestä tupakkakaupasta kävin ostamassa Vogueta, tupakkarasian sekä teleskooppiholkin. Näillä eväillä saisin varmasti turpaani Tampereella.








Perjantaiaamuna kävelimme Louvrelle. 160 000m² kuninkaallista palatsia. Ihmekkös ettei Pariisissa ole juuri lainkaan lihavia ihmisiä. En tiedä loppuiko tila kesken kun kaverit vaihtoivat Versaillesiin. Ajatuksiini painui vain ihmisten suuruudenhulluus, pinnallisuus ja omaisuuden käsittämätön haaliminen. Mona Lisa, ehkä maailman tunnetuin maalaus ei herättänyt minussa oikein minkäänlaisia fiiliksiä lukuunottamatta ahdistustani väkijoukossa. "Siinä se nyt on ja töllöttää..." Lisäksi maalaus jostain erittäin vihatusta kaverista, jonka pää oli irti ja tarjottimella joka toisessa kuvassa, kiinnitti huomioni. Jos väkivalta ei auta, niin sitä ei käytetä tarpeeksi.


Notre Dame

Seine

Napoleon's bridge


Pont Des Arts bridge


Louvre 





Mona Lisa








Jälleen kerran, "Kuinka pieneksi ihminen voikaan tuntea itsensä", ajattelin seisoessani Eiffel-tornin juurella, kun sen yksi jalka on vähintään kaksioni kokoinen. Nähdessäni mutkittelevan ihmisröykkiön, jota jonoksi kutsutaan, sanoin että ei todellakaan, missään maanpäällisen vitun nimessä mennä jonottamaan, kun jalkani vuotivat henkisesti verta bootseissani, niin eiköhän matkaseurani päätä että kyllä, kyllä me mennään jonottamaan. "Ei tässä mee kun korkeintaan puol tuntia..." Jonotimme ensimmäiseen turvatarkastukseen, jonotimme lippuja, jonotimme toiseen turvatarkastukseen, jonotimme hissiin ja puolessa välissä tornia jonotimme vielä toiseen hissiin huipulle. Eikä siinä vielä kaikki - sieltä 300 metristä tuulessa huojuvasta rautamötikästä ei päässyt edes pois jonottamatta ensin takaisin puoleen väliin ja sitten maankamaralle. Puolitoista-vitun-tuntia. Paska reissu mutta tulipahan tehtyä, voinpahan ainakin kertoa käyneeni Eiffel-tornissa. Sinne meni se shoppailuaika. Huvitusta aiheutti myös absurdi tilanne tornin juurella kun näkökenttäni toisessa laidassa Mikki-hiiri halailee ihmisiä ja toisessa kaverit kävelee konekiväärien kanssa.














Lento takaisin Helsinkiin sujui jo paremmin. Väsyneenä, rahattomana... muttei harmita. Kotona minua odotti oma sänky, uusi sohva ja tietysti pahaa aavistamaton Herra Matikainen. Ostamani laukku on ehkä kallein yksittäinen esine mitä olen koskaan omistanut, mutta kyllä se jumalauta on kaunis. Lauantaina, nukuttuani kokonaisen kuusi tuntia, jouduin jo lähtemään seuraavalle etapille jossa odotti mies tatuointikoneen kanssa. Illalla tyhjensin Pariisista tuodun shampanjapullon ja kävin kotoisassa Unionissa bilettämässä ja lupauduinpa lähtemään ystävättäreni kanssa tankotanssimaan joulun jälkeen. Olen poikki. Saisinko nyt nukkua hetken? Saisinko?












2 kommenttia:

  1. Tosi kiva matkapostaus, mukavasti kuvia ja tekstiä! :) Kiva olisi joskus päästä Pariisiin ja moneen muuhunkin Euroopan kaupunkiin. Kaunis laukku, varmasti kestävä ja laadukas hankinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suosittelen Pariisia kyllä lämpimästi! :) Niin se laukkuputiikin nainenkin uskotteli että pitäisi kyllä kestää.

      Poista

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.