9. marraskuuta 2016

Pilates ja muita satuja

Nyrkkeilyn kolmas kausi on menoillaan ja sellainen käsite kuin bodypositivity on kävellyt vastaan ohimennen. Löysin kirpparilta 80 euron nyrkkeilykengät kolmella eurolla, ja aloin miettiä taivaltani vanhoissa lenkkareissa. Ylin kuva on vuodelta 2014 - Ajalta, jolloin liikunta oli mielestäni paremmille ihmisille. 

Siitä on tultu pitkä matka siihen, että voin oikeasti fyysisesti hyvin. Ensimmäisen kuntonyrkkeilykauden jälkeen, kun esimmäiset kilot oli tiputettu ja jolloin toinen kuva on otettu, oivalsin jotain - Oivalsin kuinka itsestään huolehtiminen on vain arkipäivän palvelus ei-kenellekkään-muulle kuin sinulle itsellesi. Oivalsin, että voin viihtyä tässä ruhossa, joka tulee loppujen lopuksi olemaan ainoa joka kuolee kanssani ja ainoa joka on aina siellä minua varten. Oivalsin, että se kaikki on minusta itsestäni kiinni ja tulin vilpittömästi iloiseksi ensimmäisestä istumaannousustani.

Viimeviikolla uusi vanha ystäväni vei minut kuntosalille pilatekseen ja spinningiin. Molemmat lajeja jotka olen haukkunut yhtä pahasti pystyyn kuin peplumit tai horoiksi alkoholin vaikutuksen alaisena muuttuvat naiset. Aiempi kohtaamiseni kuntopyörän kanssa taas oli joskus teini-ikäisenä kun mursin siinä varpaani. Annan kuitenkin itselleni puolikkaan pisteen, sillä olin oikeassa pilateksen suhteen siinä ettei siitä mitään varsinaista hyötyä ollut, lukuunottamatta sitä, että sai edes hetkeksi ajatukset pois tästä elämän sietämättömästä keveydestä. 

Kuntosali oli todella, todella keskiluokkainen - Infrapuna-, väriterapia- ja höyrysauna, hierontatuolit, solarium... Kaikki mistä köyhässä perheessä kasvanut lapsi on koskaan voinut haaveilla. Otin sinne kuukauden tutustumistarjouksen ja aion avoimesti kokeilla kaikkea huuhaata mitä tuleva kuukasi tuo tullessaan. Ainakin sitä värivalosaunaa.

En ole koskaan ollut sellainen ihminen, joka antaisi paljoa painoarvoa kenenkään fyysisille ominaisuuksille, mutta nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, olen iloinen huomatessani edistystä. Huomaan itseni etsivän muutoksia kehostani, jota saatoin joskus välttää katsomasta peilistä vain koska en halunnut kohdata totuutta. Kolmas kuva on otettu eilen. Saatan edelleen pukeutua liian isoihin vaatteisiin, mutta suurin muutos on ehkä tapahtunut korvien välissä. Ja se arki, se on paljon helpompaa kun jaksaa kantaa ne kauppakassit kotiin eikä vihaa itseään ihan joka päivä.





Istun keittiönpöydän ääressä sotahaarniska päällä ja
                                                                        syön mustikkajogurttia



Tämäkin päivä kaatui omaan mahdottomuuteensa 

jo ennen toista kahvikupillista




Tämäkin vitun päivä
on sairas

                                           
                                                                               ja kaunis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.