30. marraskuuta 2016

Povarissa kaks sätkäpaperia ja onnenlantti


Syksy on vaihtunut huomaamattani talveksi. Päivät kulkevat autopilotilla omaa totuttua rataansa. Voisin kirjoittaa tuhansia rivejä silkkaa sontaa, mutta näen sen tarpeettomaksi. Olen pysähtynyt. Mikään ei ole menossa mihinkään, ei sillä että tarvisikaan. Minä en ole menossa mihinkään ja olen tyytyväinen. Päivät nikkaroin asiakastöitä puusta, illat käyn kyykkäämässä persettä itselleni ja päivän päätteeksi sujahdan puhtaisiin lakanoihin ja tunnen kuinka sänky on muka taas pehmeämpi kuin koskaan aiemmin. Pimeys ja rutiinit saavat minut niin väsyneeksi että meinasin eräänä aamuna itkeä onnesta kun kioskin täti sanoi kahvin olevan ilmaista. Pukeutuminen ei ole enää joka aamuinen selviytymistaistelu ja jos hiukset nyt on harjaamatta kolmatta päivää niin mitä sitten... Kukaan ei oleta minun olevan täydellinen. En enää edes minä itse. Olen toisinaan positiivisesti yllättynyt että olen sentään muistanut laittaa housut jalkaan poistuessani kotoa. Viikonloppuisin näen ihmisiä. Niinkun PALJON ihmisiä. Aina keskenjäävät viikonloppuillat menee valvoessa, sosialisoimisessa, juhlissa tiskin molemmin puolin, keikoilla ja valloittamassa uusia alueita osaamisessa. Olen karsinut elämästäni negatiivisia tekijöitä ja tunnen kuinka voin hengittää ilman että joku tulee tökkimään kepillä muurahaispesään... Minun luomaani, minulle juuri täydelliseen muurahaispesään.

Uskon vihdoin löytäneeni tästä maailmasta sen Jesun mentävän kolon, jonne voin vain jäädä olemaan.  Tää on hyvä just näin. Tai no melkein - Onhan vuotuiset tuparit vielä pitämättä.



Istun tässä
marmorikuulien meren rannalla

Luen kahvikupin paperille jättämiä jälkiä
                                      kuin sokea pistekirjoitusta

Kuin aika kohdallani olisi pysähtynyt
Nyt
         Nyt


Mistä minä mitään tiedän
Minä olen vain syy

Minä olen vain seuraus


Ja paidassani tuoksuu pesuaine.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

If you’re really a mean person you’re going to come back as a fly and eat poop.