31. elokuuta 2017

Videopelejä ja vaneriunelmia



Tällä kertaa jalkapohjia kutkuttaa tietokonepelaaminen... Aihealue, josta mulla ei ole minkäänlaista faktatietoa saati taitoa, mutta jonka saralla mielipiteeni on ollut viimeaikoina horjuva. Oon satunnaisesti sivusilmällä saattanut katsoa joitain pelivideoita tunnetuilta pelaajilta tai kuullut ja keskustellut joistain peleistä, koskaan itse konkreettisesti tietämättä asiasta paskaakaan, lukuunottomatta Simsiä ja muutamia konsolipelikertoja. Sonic, Spyro, Crash Bandicoot sekä rallipelit muistuvat mieleeni lapsuudesta.

Muutama viikonloppu takaperin osallistuin sellaseen merkittävään tapahtumaan ensimmäistä kertaa elämässäni kun lanit. Olut närästi, kovalla tuolilla istuminen sai koko keskivartaloni niin juntturaan ettei se ole vieläkään palautunut normaaliin tilaansa, läppäri ei todellakaan pyöritä PUBG:ia niin kuin se on tarkoitettu pyöriväksi ja aika meni ohi niin etten edes huomannut missä vaiheessa iltapäivä oli muuttunut yöksi... Mutta muuten en sitten keksinytkään mitään valitettavaa. Kyllä mä oikeesti viihdyin.

Käytännössä tämä oli siis ensimmäinen kosketukseni tietokonepelaamiseen koskaan. Jos olisin koskaan opetellut kymmensormijärjestelmän, osaisin ehkä edes liikkua sen olematta ylitsepääsemättömän hankalaa ja hidasta. Ei ole yksi, eikä edes kaksi kertaa kun mulla on ollut kuulokkeet väärin päin. Uhka tulee vasemmalta ja ääni kuuluu oikealta. Tuomio? Läppäri on vaihtunut pöytäkoneeseen ja olen nyt viimesen kolmen viikon aikana tuhlannut elämästäni 46 tuntia pelaamiseen, eikä edes kaduta. Totally worth it. 

Tästä päästäänkin itse asiaan, toivottavasti ette luulleet mun tulleen tänne saakka kertomaan vain videopeleistä. Mulla ei ole ollut omaa tietokonepöytää varmaan yli vuoteen. Edellisessä asunnossa se vallattiin dj-pöydäksi ja tähän asuntoon ei kahta saanut sovussa mahtumaan, niin että mun sisustukselle nuuka silmäni olisi siihen tottunut. Tietokoneella onkin tullut istuttua lähinnä tarjousten parissa kun bloggaaminenkin on jäänyt vähälle, sähköpostit ja kuvanmuokkauksetkin hoidan aina puhelimella ja vietän kaiken vapaa-aikani verstaalla. Pelaamisen myötä ergonominen työasento on huutanut poissaolollaan.

Apu löytyi taas lähempää kuin uskoinkaan, kun havahduin siihen, että jumalauta, mä olen puuseppä. Yhden illan brainstormaamisella ja seuraavan päivän laiskahkonpuoleisella työllä syntyi HIS&HERS kahden hengen pitkä tietokonepöytä. Pöytälevy on 21mm koivuvaneria ja "keskikonsoli" 15mm, jossa paikat molempien keskusyksiköille. Pienelle hyllylle menee ylimääräiset tabletit, kissat, koirat ja tilpehöörit. Pituutta tällä komeudella on kaksi ja puoli metriä, pukkijalat haettiin Ikeasta ja pintakäsittely hoitui värittömällä puuvahalla. Materiaalihinnat huitelee jossain 200€ tietämillä, mutta onneksi inspiraatio vierailee meillä nykyään vain noin kerran puolessa vuodessa. Win-win, äijä sai pelikaverin ja mä just sellasen rouhean kauniin pöydän kun oon aina haaveillut. On tiukka taisto olenko enemmän innoissani itse pöydästä vai herkullisesta kana-ateriasta.








23. elokuuta 2017

Once you go black...


Mulle esitettiin teoria, jonka mukaan alaikäisenä ollaan synkkiä agstiteinejä, hormonit hyrrää ja kukaan ei ymmärrä sua, kaikki on paskaa ja täytyy olla niin erilainen. Sitten kun tullaan täyteen ikään, niin aletaan tajuaan kuinka noloja oltiin sellasina kyynisinä teineinä ja sit halutaan aikuistua ja lopettaa angstaaminen, kunnes muutaman vuoden päästä tajuat ollees oikeessa... Kaikki on kuin onkin paskaa, ja tästä syystä mä olen palannut takaisin mustaan. Terveisiä vaan sinne angstikaksoselle! Kolme vuotta mä yritin päästä mustasta hiusväristä eroon, mutta eilen mä retkahdin. Mä en myöskään osannut päättää haluanko lettuja vai sämpylöitä, joten tein molempia. 

Lomat on lusittu ja olen palannut sorvin ääreen. Duuneja on kivasti koko loppuvuodelle. Tänä kesänä oon viettänyt paljon aikaa mökeillä ja kameran edessä, toisinaan salilla, enemmän kaljalla. Paluu kuntonyrkkeilyyn ei ollut hellä kauden rokuloinnin jälkeen. 

Vietettiin taannoin ystävättären synttärit Särkänniemessä ja siinä 100km/h tuntivauhdissa tajusin olevani liian vanha Hypeen. Oksettaa edelleen. Viihdyin paremmin jalat turvallisesti terassipöydän alla ja käsi visusti kiinni huurteisessa. Ennen tätä päivää en tiennyt että huvipuistossakin voi juopotella. Päivän polttava kysymys onkin, mikä mahtaa olla laitteiden promilleraja ja puhallutetaanko ihmisiä huvipuistossa? Just thinking...